tiistai 18. joulukuuta 2012

Iltalehden viikonvaihteen lehtijuttu (26.8.12)


"Olemme aika varmoja, että tulemme pärjäämään"

Forssalainen Janna Kurkela ennätti täyttää täpärästi 17 vuotta ennen kuin tulee äidiksi elokuun lopulla. Alkutalvesta Janna osasi kuukautisten jäädessä pois aavista melko pian, mitä on tulossa. Poikaystävänkin kanssa oli jossain vaiheessa puhuttu raskauden mahdollisuudesta.

Kun epäilys raskaudesta varmistui, mielialat heittelehtivät laidasta laitaan. Vastahan hän oli aloittanut ammattistartissa tutustumisen työelämän eri vaihtoehtoihin. Orastaviin suunnitelmiin kuului enemmän työ toisten lasten ohjaajana kuin oman muksun hoitaminen.

Poikaystäväkin oli armeijassa ja mitähän ne sanovat kotonakin.
- Äitini kannusti minua päättämään ihan oman mieleni mukaan. Hän ei millään tavalla painostanut minua sen enempää luopumaan kuin pitämään tätä lasta. Olihan hän itsekin tullut äidiksi jopa vuoden nuorempana kuin minä. Myös poikaystäväni otti uutisen vastaan tyynesti ja halusi tulla jakamaan kanssani tämän ilon, Janna kertoo.


Nyt parikymppinen poikaystävä on päässyt armeijasta ja tulevat vanhemmat asuvat nyt saman katon alla.
- Itselleni täällä Forssassa kukaan ei ole tullut suoraan sanomaan mitään muuta kuin positiivista. Mutta olen kyllä kuullut muualta juttuja ihmisten kauhisteluista, Janna sanoo.

Janna on puhunut paljon tulevaisuudesta poikaystävänsä kanssa.
- Olemme aika varmoja siitä, että tulemme pärjäämään. Oman äitini lisäksi myös poikaystävän vanhemmat ovat mukana elämässämme tiiviisti.

Raskausaikana hän kävi nuorten äitien keskusteluryhmässä saamassa vertaistukea.
- Siellä sai vapaasti puhua muiden odottavien nuorten äitien kanssa mistä vain, Janna kehuu.


Sekavista mietteistä huolimatta Janna ei muista hetkeäkään miettineensä sitä mahdollisuutta, että päätyisi aborttiin.
- Ei minua huoleta yhtään, että joudun luopumaan joistakin asioista. Oma lapsi menee kuitenkin kaiken edelle ja hoitoapua on tarjolla enemmänkin kuin tulen tarvitsemaan; tuskin edes raaskin antaa tätä pitkiksi ajoiksi toisten hoitoon.

Janna myöntää, että luottamus tulevaan saattaisi olla hatarampi, jos lapsen isä ei olisi ollut niin täysillä mukana läpi odotusajan.
- Meillä on ollut tiivis suhde koko raskauden ajan ja tiedän, että hän tulee olemaan yhteisen lapsemme elämässä.




Tässä vielä paremmin toi lehden kuva ja pari muuta vaihtoehtoa mitä kuvaaja sillon otti. Kaikista kamalin oli just toi minkä ne valitsi lehteen XD

KUVAT (C) ESKO TUOVINEN



10 kommenttia:

  1. Teistähän on ollut nyt paljon juttua joka paikassa! Ihania kuvia, oot niin kaunis :) ♥ p.s. Meillä on samanlainen tuo vauvan kori :)

    VastaaPoista
  2. Hääh miksi sulla on näin paljon haastatteluja ollu :D!

    VastaaPoista
  3. Kaikki on hyvin onnistuneita kuvia! :) susta ei saa ees mitään kamalaa kuvaa!

    Ihana lukea näitä juttuja ja seurailla blogia!

    VastaaPoista
  4. Kivoja kuvia kaikki, mutta mä olisin myös valinnut jonkun muun kun ton makaamis kuvan. Eniten tykkäsin ekasta missä seisot keittiössä.

    VastaaPoista
  5. Ihania ja onnistuneita kuvia, hassua huomata, että kuvat on ottanut setäni :D

    VastaaPoista
  6. Kivoja haastetteluja ja kuvia :)

    VastaaPoista
  7. tää ei vissii liity tähä mitenkää.. :d mutta ! onks tos teijä liesien pääl jotkut liesisuojat :O vaai? ku aika jännän näköset :O

    VastaaPoista