synnytyskertomus

Noniin nyt on luvassa kauan odotetty synnytyskertomus! Tässä kesti sen takia näin kauan, koska mä en yksinkertaisesti muistanu yhtään mitään mitä tapahtu missäkin järjestyksessä ja mihin aikoihin niin halusin ton paperin itelleni mistä näkyy tarkasti mun synnytyksen kulku. Ekaks ne lähetti Hämeenlinnasta mulle väärän paperin ja kun vihdoin sain oikeen niin ihan rauhallisesti tätä jatkoin kirjottamaan, koska kuten kaikki tietää mulla on täällä kuukauden ikäinen vauva hoidettavana niin aikaa ei paljon jää blogin kirjottamiseen... Mutta toivottavasti tykkäätte!


Eli kaikki alkoi perjantaina 7.9 kun alotettiin matka kohti Hämeenlinnan sairaalaa. Mulle oltiin varattu saman viikon keskiviikkona aika sinne tarkistuttamaan tilanne ja sen mukaan katsotaan, että käynnistetäänkö vai mitä tehdään. Olin varautunut siihen, että "joudun" jäädä sisään ja mulla oli siis sen takia synnytyskassi mukana.

Perille päästyä mut laitettiin aluks käyrille ja siitä menin lääkärin luokse ultrattavaks ja sisätutkimukseen.
(oli kyllä NIIIN kovakouranen sisätutkimus, että ei mikään ihme että alkoi tapahtumaan :D) Kaikki oli ihan normaalisti ja hyvin joten olin ihan varma, että ne lähettää mut kotiin ja käskee tulla maanantaina takasin. Lapsiveden määrä oli hyvä, napanuoran virtaukset ok, painoarvio 3600g. Mun yllätykseks lääkäri kuitenkin sano, että soittelee ja kyselee onko osastolla tilaa, koska jos vasta maanantaina käynnistettäisiin niin olis kuitenkin halunnu mut viikonloppuna käymään siellä käyrillä varmuuden vuoks ja ei viitti Forssasta asti ajatuttaa Hämeenlinnaan sen verran lyhyen reissun takia. Ja koska siellä oli tilaa niin lääkäri teki melko nopean päätöksen siitä, että mulle pistetään ballonki ja osastolle odottelemaan.

Kaikki toi tapahtu niin nopeesti et olin ihan, että apua. Mua alko jännittää ihan tosi paljon, että mitä nyt tapahtuu. Kysyin lääkäriltä saanko lähettää pari viestiä sillä välin kun se lähti käymään jossain ja siinä viestittelin kädet täristen, että nyt alotellaan käynnistelemään ballonkilla. Hempullakin oli siinä vaiheessa jännitys vähintään yhtä korkeella kun mulla. En muista yhtään, että mitä me toisillemme puhuttiin siinä kun olin niin nokka kiinni kännykässä ja jännitys jäi päällimäiseks mieleen siitä hetkestä. Kun lääkäri tuli takas hoitajan kanssa niin ne pisti mulle sen ballonkin ja me mentiin odottelemaan aulaan, että hoitaja nappaa meidät mukaansa osastolle. Kello oli tällöin n. 12 päivällä. Ballonkin oli tarkotus olla vuorokausi ja sen jälkeen lääkkeitä nassuun jotka käynnistäis synnytyksen.


Kun me sit päästiin osastolle niin kiiruhdin heti tänne blogin puolelle päivittämään, että mitä on tapahtunut ja siellä me hengailtiin huoneessa Hempun kanssa. Joskus kello 13 paikkeilla mulla alkoi ihan jumalaton selkäsärky ja arvasin, että se liittyy jotenkin siihen ballonkiin. Särky jatkui ja jatkui vaan kunnes ennen 3 mä rupesin tuntemaan supistuksia. Niitä tuli aika harvoin eikä ne sattunutkaan vielä kovin paljon, mutta siitä eteenpäin ne tiheni ja koveni päivää myöten. Siellä osastolla makoiltiin jatkuvasti käyrillä ja odoteltiin tietokoneen ääressä edistystä.

käyrillä

osastolta

Tunnit kului ja supistuksia tuli vaan. Siinä sitten joskus puoli kahdeksan aikaan illalla mun käydessä vessassa se ballonki putos vessanpönttöön. Mulle oltiin aikasemmin sanottu, että jos kohdunsuu aukee tarpeeks niin se saattaa pudota sieltä, että ei kannata säikähtää. Ilmoitin hoitajalle, mutta ei se mitään tehnyt siinä vaiheessa kun voin ihan hyvin ja supistuksetkaan ei ollut vielä kovinkaan kipeitä.

Yhdeksän maissa mun olotila ei ollut muuttunut millään tavalla ja kun hoitajalta kyselin, että millon tehdään sisätutkimusta niin se sano, että siinä vaiheessa kun en pärjää enää kipujen kanssa. Kuitenkin mun pyynnöstä se tarkisti tilanteen kohdunsuulla ja selviskin, että jaahas sitä ollaan jo 3cm auki ja kohdunkanavaa ei jäljellä. Hoitaja hämmästy suuresti siitä tilanteesta, koska en näyttänyt yhtään siltä, että kipuilisin. Menin sit huoneeseen takasin ja hetken päästä se hoitaja tuli sanomaan mulle, että saan siirtyä synnytyssaliin ihan millon ite haluun ja voin alkaa soitella tukihenkilöitä pikkuhiljaa paikan päälle. Odottelin sit Hempun ja mun äidin melkein paikan päälle ennen ku lähdin synnytyssaliin.

Kun yöhoitaja tuli siinä 10 aikaa hakemaan mua sinne niin katto ihmeissään, että minäkö lähdössä synnyttämään ku istuin sängyllä ja hymysuissa olin. Se halus ite vielä tarkistaa kohdunsuun tilanteen ja sen sanojen mukaan olin 4cm tässä vaiheessa auki. Kävelin ite sinne saliin ja mulla oli ihan mahtava olo vielä siinä vaiheessa, ainut niin supistuksen aikana sattu, mut ei kuitenkaan sietämättömän paljon.

synnytyssalista

Synnytyssaleilla mut otti vastaan sama kätilö, joka oli aamulla pistänyt mut käyrille. Aika pian mun synnytyssaliin saapumisen jälkeen Hemppu ja mun äitikin saapui paikalle ja huomasin niissä molemmissa jännittyneisyyttä. Mulla oli tosi hyvä olo ja fiilis viel tässä vaiheessa, mutta jo 12 paikkeilla mä oon toivonut jotain kivunlievitystä.

Kun mut viimeks osastolla katottiin niin paikat oli kuulemma sen 4cm auki ja kanavaa ei jäljellä. Synnytyssaleilla saatiin kuitenkin vähän huonompia uutisia kätilön itse tarkistaessa tilannetta: 3cm auki ja jämäkkää kanavaa osittain jäljellä. Kätilö totes vaan et on ollu yöhoitaja turhan positiivinen kattoessaan.

Vähän ennen 12 vauvan sydänäänet alko heittelemään tosi paljon ja syke nous tosi korkeelle ja sen takia mä en vielä saanut minkäänlaista kivunlievitystä, koska ne halus seurailla vauvan sydänääniä. Hetken ne sit katteli sitä käyrää siinä ja käski vaihdella vähän asentoa jonka jälkeen kätilö tuli sit ja pisti kuumemittarin kainaloon ja se näyttikin sit mun, Hempun ja äitin yllätykseks 38 astetta. Ne laitto mulle heti kahdet eri antibiootit, kuumetta alentavan lääkkeen ja vettä nesteyttämään tippumaan suonensisäisesti. Huolestuin tosi paljon tossa vaiheessa, koska huomasin myös kätilön olevan vähän huolestunut ja kyseli kysymyksiä liittyen mm. mun lävistyksiin, eli niillä kävi mielessä, että saatetaan sektioon joutua.

tohon vihreeseenki pistettiin myöhemmin jotain tippumaan

just oltiin laitettu lääkkeet tippumaan
ja hehkeenä :D no mut ketä oliskaan keskellä synnytystä?

Antibiootit alko helpottaa sit aika nopeesti ja sydänäänet alko normalisoitumaan. Lääkäri tuli kattomaan käyrää jonkin ajan kuluttua ja koska vauvan sydänäänet oli jo ihan hyvät niin se anto kätilölle luvan antaa mulle kivunlievitystä kun supistukset alko olla jo tosi kipeitä. Mulla oli tässä vaiheessa lämpöä enään 37,5 niin sain yhden aikaan yöllä Oxanest nimistä kipulääkettä piikillä käsivarteen. Se ei vienyt kipua kokonaan pois, mutta teki siitä siedettävää. Olo oli siis taas ihan hyvä vaikka ne supistukset sattukin.

Toi Oxanest vaikutti joku pari tuntia kun taas kolmen paikkeilla supistukset alko olla tosi kipeitä. Ne oli kuitenkin harventuneet ja aika epäsäännöllisiä joten en kokenut tarvitsevani kipulääkettä tässä vaiheessa. Mun äiti laski supistusten välejä ja ne vaihteli 10minuutista jopa 15 ja 20minuuttiin. Tätä jatku jonkun tunnin verran kun supistukset alko tulla vähän säännöllisemmin, n. 7minuutin välein tosi napakoita. Vielä viidenkään aikaan aamulla en halunnut mitään kipulääkettä, mutta jo kuudelta olen sitä toivonut. Mutta koska vauvan sydänäänet oli hieman uniset niin ne ei uskaltanu antaa mulle muuta kun ilokaasua. Siinä hengittelin sitä, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se oli aika turha. Ja kyllä mulla pariin otteeseen meinas hermotkin mennä kun ei se ilokaasu auttanut ja sattu niin paljon.

Mä olin tosi väsynyt ja yritin nukkuakkin supistusten välissä, mutta heräsin aina siihen kipuun ja siihen kun ähisin unissani sen kivun takia. Olinhan mä ollu jo tässä vaiheessa melkein 24 tuntia valveilla ja supistuksista kärsinyt sen melkein 12 tuntia kai.

Seitsemän aikaan aamulla kätilöillä vaihtu vuoro ja mä kerkesin jo säikähtää, että mulle tulee yks tympee nainen joka kävi mun huoneessa just ennen kun mun kätilö tuli sanomaan heipat ja tsempit. Mut mun onnekseni sain ihanan kätilön tilalle ehkä jopa vähän ihanemman!:) Mulla kävi vissiin sit tosi hyvä tuuri noiden kanssa kun oon niin paljon hämeenlinnasta kuullut huonoa palautetta ja että henkilökunta ei oo mukavaa.

Puoli kahdenksain maissa mä sain vähän syötävää. Olin tosi kipee tässä vaiheessa ja kaasu ei auttanut yhtään. Vieläkään ne ei viitsinyt antaa mulle mitään ilokaasun lisäksi, koska sydänäänet oli vähän huolestuttavat. Ne laitto mulle toisen kerran lääkkeet tippumaan ja sokerivettä myös, että verensokeri pysyy hyvänä ja samalla nesteytyy. Puoli yhdeksän aikoihin mulle alettiin valmistelemaan epiduraalipuudutusta kun sydänäänet normalisoitu jälleen lääkkeiden ansiosta.

Yhdeksän maissa alkoi kaikki olla epiduraalin osalta kunnossa ja voi että... aivan ihanaa. Alkuun tuntui pientä painon tunnetta supistusten aikana ja sen jälkeen ei yhtään mitään. Se tunne kun niin monen tuskaisen tunnin jälkeen saa hetken olla ihan täysin ilman kipuja <3 Mulle pistettiin useita pistoja sitä, koska jostain syystä se lääkäri ei vaan saanut sitä laitettua. Mitä mun selästä niitä pisteitä laskettiin niin ainakin neljä jälkeä siellä oli. Mut oli kyllä joka ikinen pisto sit loppujen lopuks sen arvosta.

Noin tunti epiduraalin laiton jälkeen lääkäri tuli puhkaisemaan multa kalvot, koska synnytys oli jotenkin jämähtänyt paikoilleen. Olin tässä vaiheessa vasta 5cm auki. Lääkäri kysyi multa, että onko lapsivedet menny jossain vaiheessa kun ei se tuntenut sellasta vesikuplaa mikä pitäis vissiin tuntea. En mä ite oo homannu mut varmaan siinä samalla kun ballonkikin  putos nii on lapsivedet tullu. Kalvojen puhkaisu sit onneks aiheutti sen, että synnytys alkoi taas etenemään ja supistukset alkoi tulemaan jo 5minuutin välein.

Kello 11:40 mä aloin tuntemaan todella voimakasta ponnistamisen tarvetta ja tästä eteenpäin kaikki oli suoraan sanottuna yhtä tuskaa. Ennen tätä mä olin kestäny tosi hyvin mut tota painen tunnetta ja ponnistamisen tarvetta mä en olis välttämättä halunnu kestää. Kätilö teki sisätutkimuksen ja olin 7cm auki eli ponnistaminen eí ollu vielä läheskään mahdollista. Kuumekin mulla oli noussut taas siihen 38 asteeseen.

12 aikoihin olin 8cm auki ja edelleen oli järkyttävä paine ja ponnistuksen tarve joka paheni vaan. Mulle laitettiin pudenduspuudutus eli ponnistusvaiheen puudutus. Sen laittaminen sattu niiiin paljon että huusin. :D en missään muussa vaiheessa synnytyksessä huutanut kun siinä kun sitä puudutusta laitettiin. Noh, mutta kai se sit helpotti edes vähän sitä kamalaa ponnistusvaihetta. 12:10 ne laitto mulle jotain erilaisia lääkkeitä menemään sieltä sun täältä ja jo 12:21 olin 10cm auki ja täysin valmis ponnistamaan.

Ponnistus tuntui kestävän ikuisuuden ja se oli kamalaa. Paljon kamalempaa kun ne supistukset oli ollut vaikka monet on sanonut, että ponnistaminen ei tunnu missään. Vaikka mulla oli se puudutuskin niin hyi!:D Jonkin ajan ponnistelun jälkeen kätilö kertoi, että päälaki näkyy jo niin muistan huudahtaneeni vaan: "vasta!"

Loppujen lopuksi kaikkien iloksi ja yllätykseksi syntyi maailmaan kello 12:37 pienen pieni tyttö mitoin 3540g, 51cm ja päänympärys 35,5cm. (kaikilla meillä kolmella oli siis pieni aavistus, että olisi poika ollut tulossa siksi yllätyksenä) 

Hemppu leikkasi napanuoran ja pisteitä neiti sai 9/10. Yksi piste lähti siitä, kun ei ollut siniset kädet syntyessään. Liittyy johonkin verenkiertojuttuihin kai. Mä olin vaan niin väsynyt ja ilonen siitä, että se oli vihdoin ulkona ja ponnistaminen oli ohi, että kattelin aluks vaan hölmistyneenä, että toiko se nyt on. :D Heti jo synnytyssalissakin neiti oli niin tarkkaavainen ja silmät isona ihmetteli maailmaa.

Synnytyksen kestoksi laitettiin:

avautumisvaihe - 7h 21min

ponnistusvaihe - 16 min

jälkeisvaihe - 7 sekuntia