Mietteitä synnytyksestä

Multa pyydettiin postausehdotuksissa, että kirjottelisin mun ajatuksia ja tuntemuksia liittyen synnytykseen. Ajattelin kokeilla jos saisin jotain nyt kirjoteltua tänne. Ja nää on sit vaan mun ajatuksia ja kenenkään on turha tulla valittamaan mistään, mun blogi ja mun vapaasti kirjotetut ajatukset. :)


En oo pahemmin ajatellu synnytystä, mut päällepäin kun rupean sitä ajattelemaan niin mua pelottaa. Mua pelottaa itseasiassa aika paljonkin jos rupeen tarkemmin miettimään. Mua pelottaa kipu ja se että mitä jos en kerkeä saamaan kivunlievitystä. Mitä jos kaikki ei mee suunnitelmien mukaan ja tapahtuu jotain vakavaa? Kauheesti on ajatuksia ja mietteitä, että mitä jos?

Mua ei pelota supistusten aiheuttama kipu niin kauheesti vaan se, että jos repeytyy. Vaikka mä tiedän, että supistukset sattuu paljon, paljon enemmän ja kauemmin, kun se jos repeytyy niin silti mua pelottaa se repeeminen enemmän. :'d Supistukset on normaalia ja luonnollista kipua synnytyksen yhteydessä, mut ei repeytyminen. Mua ällöttää ja kauhistuttaa ajatuskin siitä niin paljon, että hyh. En mä kyllä mielellään niitä supistuksiakaan haluis kestää...


Oon ollu aina tosi pessimistinen luonne. Ehkä pelkään pettymistä niin paljon, että on parempi ajatella valmiiks negatiivisesti, että jos tuleekin jotain niin en oo odottanut liikoja? Ehkä mulla sen takia on noin paljon vaan huonoja ajatuksia ja pelkoja liittyen synnytykseen. Ehkä mä uskon, että kaikki tuntuu sit menevän paremmin ja helpommin kun ajattelen noin? En tiedä.


Mulla ei oo kiire synnyttymään eikä mulla ei oo kiire saada vauvaa syliin niin kuan kun sillä on masussa kaikki hyvin. Rakastan raskaana olemista, rakastan mun masua, masun asukkia ja sen myllerryksiä. Rakastan niin paljon tätä kokonaisuutta raskaana olemisessa, et mulla ei oo oikeesti millään tavalla kiire päästä pusertaa tota pikkusta ulos. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta ihan totta, vauva on kuitenkin koko ajan läsnä ja äiti mä olen vaikka se masussa vielä asustaa. :)

Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin, kyllä mä haluan ton lapsen tähän maailmaan ja toisaalta en malta odottaa että se asustaa täällä kotona meidän kanssa. Ja voi olla, että kun aikaa tässä menee vielä niin mulla on kovakin kiire saada vauva ulos. Vielä on olo ihan hyvä ja masu sen verran pieni, että ei vaivaa niin on helppo ajatella näin :D

Ja vaikka mua pelottaa synnytys tosi paljon niin tiedän, että mä pystyn siihen. Se on naiselle luonnollinen (toisin hyvinkin julma) tapahtuma ja naiset on synnyttäny koko ihmisten olemassa olon ajan. Ja onhan mulla kuitenkin siellä parhaat mahdolliset tukijat mukana, Hemppu ja oma äiti ♥




Ei kai mulla mitään muuta sanottavaa ainakaan tällä hetkellä oo tähän asiaan liittyen, kysykää toki rohkeesti jos olisitte halunnut vielä jotain tietää mun mietteistä. :)