sunnuntai 26. elokuuta 2012

LA ja Helsinkireissu

Heipä hei. Täällä ollaan edelleen yhdessä osassa ja Helsingin reissusta selvitty! Piti jo eilen kirjotella, mutta en sit enään jaksanut kun siihen olis mahdollisuus ollut niin ajattelin nyt jotain kirjotella.
Tää päivä, eli 26.8 on ollu mulle merkittävä päivämäärä siitä asti kun raskaudesta sain tietää. Jotenkin mulla oli odotuksissa jotain suurta tälle päivälle, mutta pyhpah. En usko, että tää päivä tulee eroamaan muista millään tavalla. Eli jos joku nyt ei tiennyt/ymmärtänyt niin tänään on pikkusen laskettu aika. (näin viime yönä muuten unta, että sain kaksoset.)

Vaikka eilen tuli käveltyä ihan hurjan paljon niin yhtäkään supistusta tai muutakaan merkkiä sen vaikutuksesta siihen, että synnytys vois vaikka käynnistyä ei näkynyt. Toisaalta ehkä ihan hyvä, koska mun mieliala ei oo eilisestä illasta asti ollu kovinkaan hyvä ja niin.. Yöunetkin jäi siihen kolmen tunnin paikkeille kun oli paha mieli ):

Mutta ei siitä sen enempää, voisin kertoa teille vähän meidän eilisestä Helsingin matkasta ja siellä oli kyllä tosi kivaa :) Aika paljon kuvia luvassa.:o


Lähdin kahdeksan bussilla Forssasta kohti Helsinkiä ja matkaseuralaiseni Hanna ja Sara astui samaan bussiin matkan varrelta. Matka meni rupatellen niitä näitä ja kello 10 bussi saapui Helsingin Kamppiin josta matkasimme Itäkeskukseen, vai mikä Itis se ihan virallisestikin on nykyään. :D
Nähtiin myös  Hannan pikkuveljeä ja käytiin pehmiksillä Hesburgerilla. En oo varmaan koskaan ennen saanut niin hidasta palvelua kun tossa Hesessä niitä pehmiksiä odotellessa... Oikeesti, en tajuu miten sillä miehellä kesti niiden tekeminen niin kauan. :'D

Matkalla metroon

Metrossa

Itiksen Hesburgerissa

Aika nopeesti noiden pehmisten jälkeen lähdettiin takas keskustaan jossa kierreltiin vähän lisää kauppoja. Kampissa alkoi joku tapahtuma viidennessä kerroksessa jota jäätiin mielenkiinnolla hetkeks seuraamaan, koska juontajana toimi  Jani Toivola. :D Tää tapahtuma selvis sit muotinäytökseks jossa malleina toimi pyörätuolissa olevat tytöt. Mun mielestä on upeeta, että myös pyörätuoleissa olevat tytöt saa tällä tavalla toteuttaa unelmiaan.

Sit jossain vaiheessa mentiin syömään Forumin pohjakerrokseen. Minä ja Sara syötiin mäkkärissä ja Hanna osti jostain niistä muista ravintoloista ihan ruoka-annoksen. Me oltiin loppujen lopuks aika kauan siinä ja sit käytiin parissa kaupassa vielä ennen kun lähdettiin kohti kulttuuriareena Gloriaa jossa oli tää tapahtuma minkä takia me Helsinkiin lähdettiinkin. Siellä oli siis yhen artistin Q&A ja nimmarijakotilaisuus.
Tää tapahtuma alko kello 15:00 ja nimmarijako oli 16:00. En nyt muista yhtään millon lähdettiin sieltä, mutta varmaan joskus vähän ennen puol viittä.

Jani :D

mmmm.. <3

Maisemia jejeee

Glorialla
Hanna ja Sara :)
Kaya, kyseinen artisti siis :D


Mentiin rautatieaseman kautta ostamaan kuplateet* ja sit metrolla taas Itikseen. :D En ollut koskaan ennen edes kuullut tälläsestä kun kuplatee joten oli ihan mielenkiintosta maistaa. Siinä sai valita ottaako teepohjasen joka on vähän jääteemäinen vai maitopohjasen joka on sit pirtelömäinen. (näin tää nainen opasti siis meitä :D) Sit sai valita maun ja me otettiin Hannan kanssa joku omenajuttu, en muista enää ja ihan teepohjanen ja Sara otti passionin. Noh... tää ei vastannut mun odotuksia ja jos totta puhutaan. Aluks se oli ihan hyvää lukuunottamatta niitä palleroita mitä siellä pohjalla oli. Limasia, sitkeitä ja mauttomia... Hyi. Sit se alko maistumaan jo liian makeelta ja tuli huono olo. ): Ens kerralla kun Helsinkiin meen niin ajattelin maistaa sellasta maitopohjasta jos toi kuplateepaikka on vielä olemassa sillon. :D

*Pallerotee eli kuplatee (engl. bubble tea) on alkujaan taiwanilainen makea teejuoma. Sen ainesosia ovat tee, hedelmämaut ja väriaineet, sokeri ja maniokinjuurista valmistetut pallerot. Juomaa on myyty teepuodeissa Aasiassa 1990-luvun alkupuolelta, ja sieltä se levisi Yhdysvaltoihin ja 2000-luvulla Eurooppaan.
Rautatientori
Mun ja Hannan kuplateet

Pohjalla näkyy ne ällöt pallerot :D

Itiksestä kun tultiin takas keskustaan niin lähdettiin kello 18:00 Helsingistä takas Forssan suuntaan ja olin vähän ennen kahdeksaa kotona. Siinä se päivä aikalailla sit oli. :)

20 kommenttia:

  1. http://www.facebook.com/kyos123

    Niin että ehkä "tollaset" juntitkin tajuaa mistä on kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no en mä tota mitenkään loukkaavasti tarkottanut edes, mutta miten vaan :D

      Poista
    2. Tämän aiheen kommentointi tai ainakin käyttämäsi termit paljastaa kuinka lapsi olet vielä itsekin (tai tosiaan vaan juntti?). Pidin sinu fiksuna, mutta blogin lukeminen loppuu tähän.

      Poista
    3. äh,kirjotin pitkän tekstin ja se ei sit lähettänytkään sitä. No tiivistän saman tähän nyt: mä en ihan oikeesti tarkottanut tota loukkaavana ketään kohtaan ja toi näytös sai mut oikeesti hymyilemään kun näiden mallien kasvoilta näki miten paljon ne nautti olostaan catwalkilla. jos ja ilmeisesti mun tekstistä saa ihan väärän kuvan ja pyydän anteeks, että en osannut sanojani valita sopivammin.

      Poista
    4. Mä en oikeen tajunnu oikeen et mitä loukkaavaa tuossa jannan kommentissa oli loukkaavaa? :D siis hänhän vaan totes että kiva juttu tommone et pyörätuoliihmisetki saa toimia mallina toisin ku yleensä :o

      Poista
    5. muutin vähän sanavalintaa etten pahoita tahtomattani enempää ihmisten mieliä. :o

      Poista
    6. Mitä siinä sit aiemmin luki? :o

      Poista
    7. Nii just lukiks siin sit aijemmin jtn loukkaavaa? :o

      Poista
    8. ei ainakaan mitään sellasta mitä olisin loukkaavaks tarkottanu D;

      Poista
    9. Mä ehdin lukee sen alkuperäsen tekstin enkä kyllä kokenut sitä mitenkään loukkaavaks ja ihmettelin mistä toi anonyymi nyt noin suuttu :o

      Poista
    10. en mäkään ihan ymmärtäny mut toisaalta nii, en tiiä :d

      Poista
  2. Mä maiston kans tostaina tota kuplateetä. :D Otin vadelmateetä, mansikkahyytelöpaloilla. Se itse tee oli hyvää, mut jätin ne hyytelöpalat sinne pohjalle ku ne oli niin oksettavia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä ajattelin et otan seuraavalla kerralla jotain hyytelöä, koska uskon että ne edes maistuu jollekki toisin kun noi ihan perinteiset :D

      Poista
  3. mukava lueskella myös sinun arkipuuhistasi. Olen tässä odotellut sitä video postausta teidän asunnosta. Minua myös kiinnostaa mitä poikaystäväsi tekee kaikki päivät, kun siitä ei hirveästi ole mainintaa ? :mutta hyvää loppuraskautta ja onnea teille vanhemmuudesta etukäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, myös toi yks huone alkaa olla aika hyvällä mallilla niin varmaan tulossa tässä lähiaikoina asuntoesittelyä videomuodossa. :) ja poikaystävä käy arkipäivät ihan töissä. :) kiitos!:)

      Poista
  4. Pakko kommentoida näin itä-helsinkiläisenä,
    että Itäkeskus on aina ollut Itis :)

    En ymmärrä miks senki nimi piti mennä muuttaa :o
    Noh onneks se sai lempinimestään virallisen nimen,
    eikä mitään "Idän kauppakeskus"

    Tosi kiva postaus ja kivoja kuvia oot ottanu! :)

    VastaaPoista
  5. Olis ihan kiva kuulla mitä sun poikaysäväs tuumailee näin H-hetken kynnyksellä? Nii ja onko parisuhde joutunut koville raskausaikana, jotkut ainakin väittää ett odottavat äidit ovat oikukkaita =)

    VastaaPoista
  6. blogger kiukuttelee enkä pysty vastata suoraan kommentteihin alle niinkun normaalisti teen...

    Anonyymi1: Joo, mä itekin oon aina puhunut Itiksestä, mutta ajattelin mun lukijoiden kannalta että olis ollut helpompi kirjottaa ihan itäkeskuksesta, koska kaikki ei -välttämättä- tunne sitä itiksenä :D Ja kiitos:)


    Anonyymi2: mä voin yrittää kysellä siltä tai pyytää itse kirjottamaan jotain ajatuksiaan :)pistän sit tänne blogin puolelle vaikka ihan postauksena tai postauksen yhteydessä jos saan jotain irti siitä :D
    ja en mä ainakaan ite huomaa pahemmin eroo meidän parisuhteessa raskauden aikana ku ennen sitä. :)

    VastaaPoista
  7. Pakko kyllä sanoa, että oot niin kaunis tyttö, että lapsesta tulee varmasti aivan uskomattoman suloinen :) onnea toivottavasti pian saapuvaan synnytykseen, sitten paljon kuvia kääröstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos!:) ja uskon, että tulee kuvailtua pienokaista sitte aika paljon,joten myös kuvia luvassa :D

      Poista