perjantai 24. elokuuta 2012

masukipsi



Käytiin Hempun kans tänään ostamassa akryylimaaleja tiimarista ja alottelin jo masukipsin maalailua jonkin verran. :) Ostettiin tollanen paletti missä oli pensseleitä, koska tuli paljon halvemmaks kun esimerkiks yksittäiset pensselit. :D Hopeen värisen maalin otin pohjaa varten ja pienet tuubit sit muuhun koristeluun. En kyllä vielä tiedä mitä siihen maalaisin.


Maalasin ensin sen pohjan maalilla jonka olin ohentanu vedellä. Luin netistä, että näin voi tehdä ja ajattelin että maalia ei mee sitte niin kauheesti jos pistän vettä sekaan. Noh, lopputulos ei ollut ihan sellanen kun kuvittelin vaan tosi haalee.


Maalasin ton kerroksen päälle sit uuden kerroksen ihan suoraan sillä maalilla ohentelematta sitä mitenkään ja lopputuloskin oli parempi. Eíkä sitä maaliakaan loppujen lopuks ihan kauheesti mennyt. 


Huomenna en varmaan kerkee Helsingin reissun takia maalailla, mutta jos sunnuntaina sit koitan jotain kehitellä :) Vähän pelottaa, että mitä tosta oikein tulee kun en oo todellakaan mikään kovin taiteellinen ihminen. Mulla ei oo piirrustustaitoja sitte pätkääkään, mutta enköhän mä jotain siihen saa pistettyä :'D


Päivittelen masukipsiprojektin edetessä taas tästä aiheesta. Nyt jänskätään miten menee huominen Helsingin reissu ja peukut pystyyn, että pikkunen ei kuitenkaan ihan huomenissa päätä ulos tulla. Illalla korkeintaan kun oon kotona taas! :D

16 kommenttia:

  1. Aika jännä toi masukipsi.... Mistä noi kipsiaineet hommasit?

    VastaaPoista
  2. Voittehan te maalata siihen esim jotakin kauniita sanoja tai lauseita tms vauvaan liittyvää jos et keksi mitään maalattavaa :) onnea odotukseen!

    VastaaPoista
  3. vinkkinä: jos menee pieleen akryylimaali on vesiliukoista kuivumiseen asti. Tosin olen käyttänyt maaleja täysin eri käyttötarkoitukseen kun masukipsin maalaukseen joten en ole ihan varma mieten toimii tuolla pohjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se imeyty aika nopeesti tohon kipsiin, mut en tiiä miten reagoi nyt kun on jo maalikerros päällä, täytyy kokeilla sit kun sitä maalailee :D

      Poista
  4. hei sinä ja masu ootte iltalehdessä! :)

    VastaaPoista
  5. Miksi ihmeessä kukaan haluaa mahastaan kipsimuotin? Seinällekö se laitetaan vaiko kirjahyllyn päälle? Sitten jos lapsia tulee useampia, minne ne oikein mahtuvat? Miten sellaisen raaskii sitten hävittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ite oon ajatellu sen seinälle laittaa ja mä en niin paljon lapsia oo haluamassa että kauhee ongelma siinä mihin ne laittaisin. :)

      Poista
  6. Miksi miä oon aina kuvitellu et tosta tehdään sellanen kipsi"valu" systeemi:D Siis että tuo kangaskipsi on vaan ns. kuori mistä sitten tulee se oikea kipsi juttu : DD No mutta ilmeisesti siis ei( :

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo ei oo sellanen :) ihan suoraan ohjeiden mukaan tein :)

      Poista
  7. mite ois että laittaisitte siihen omien käsienne jäljet ja sitten kun vauveli syntyy ja on vähän kasvanut nii sitten hänenkin kätensä jäljet? :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä ihan alunperin ajattelin tota ja Hempullekkin asiasta mainitsin, en tiiä mihin se idea sit jäi ;o hmmhmm, vois kyl toteuttaa :)

      Poista